2012
If information were scoecr, this would be a goooooal!
On kuulemma vuosi jolloin tulee maailmanloppu sen puoleen mitä mayaintiaanien kalentereista on saatu selkoa. Viimeisimpien väitteiden mukaan jokin vaeltava tähti tulee menemään läheltä maata ja saa aikaan ties mitä luonnonmullistuksia. Toiset väitteet perustuvat raamatussa ennustettuihin tapahtumiin ja kolmannet väitteet webbotin ennustuksiin. Mitään suuria todisteita ei julkisuuteen ole annettu paitsi netin kautta joten luultavasti uutta vuotta 2013 juhlitaan kuten ennenkin. Asia on kuitenkin netissä saanut sellaisen juupas eipäs väittelyn aikaan että todennäköisesti voidaan pian puhua pelkästä muoti-ilmiöstä. Sikäli kun dinosauruksetkin todennäköisesti toivoivat voivansa jatkaa elämää niin myös ihminen toivoo.
Niin. Kumpa mikään ei muuttuisi ainakaan huonompaan suuntaan kun ne ovat jo melkoisen huonossa jamassa.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Tapahtuvaa
- Ajan pysähtyminen.
- Historian ja tulevaisuuden synkronisoituminen.
- Symbolien hajoaminen.
- Identiteettirakenteiden lopullinen paljastuminen.
- Ihmisluontofilmi alkaa.
- Paavi tulee Jyväskylään (lähde: Keskisuomalainen).
- Alienit tulevat ja valtaavat Maapallon (Tupakkamiehen eli Cancer Manin mukaan, joka polttaa piilomainonnan välttämiseksi vain halpaa Marlboro-kopiota, Morleysia).
- YouTube lakkaa toimimasta
[muokkaa] Kiistanalaista
- Aurinko käristää elämän maapallolta sen magneettikentän ollessa suojaamaton.
- Tietokone saavuttaa ja ohittaa ihmisaivojen "tehokkuuden".
- Terminaattori-Arnold ottaa käyttöön uuden vaalistrategian USA:n pressaksi pääsemiseen, koska perustuslakimuutokseen ei ole saatu tarvittavaa äänienemmistöä.
[muokkaa] Sitä ennen
- Irkkaa.
- Paneskele.
- Kirjoita/tee musaa/piirtele/maalaile/mitä ikinä teetkin.
- Rakentava psykoosi.
- Löydä buddhaluonto.
- Don't Panic.
- pellaa jottain
[muokkaa] Sanottua
"Kun tulemme vuonna 2012 uudistetun talon aulaan, emme tule raapimaan päätämme ja miettimään, mitä siellä oikein tekisimme." - Suomen Poliisi.