Väentaide

Keosto

Tässä ajatuksia väentaide -käsitteen ympäriltä. Ehkä em. käsite voisi olla avuksi hahmottamaan sitä toimintaa, mitä Alakulttuuripääkaupunki 2011 -hanke pyrkii tukemaan.

KANSANTAIDE

Tieto-, talous- ja väkivaltamonopoli, joka määrittelee tehokkaasti eliittinsä taidemaailmaa, sen käsitteitä ja käytäntöjä, pyrkii myös määrittelemään alamaisikseen pakottamiensa ihmisten kulttuuria. Keskeinen jälkimmäistä määrittelemään luotu käsite on kansantaide, joka syntyi porvariston kansallisromanttisessa projektissa 1800-luvulla. Kun porvaristo ryhtyi luomaan kansallisvaltiojärjestelmää, joutui se kehittämään myös näennäisen poliittisen subjektin, johon viime kädessä valtion auktoriteetti nojasi. Tämä subjekti oli kansa. Jotta kansa voitaisiin hyväksyä poliittiseksi auktoriteetiksi, se tuli muotoilla porvaristolle uskottavaksi. Tämä tarkoitti etnistä yhtenäisyyttä, etnisesti yhtenäisen ryhmän maahansa kohdistuvan hallintaoikeuden uskottavaksi tekemistä mytologisin keinoin, toisen etnisesti yhtenäisen ryhmän hallintaoikeutta toiseen etnisesti yhtenäiseen tai epämääräiseen ryhmään jne. Hallitsemaan kykenevä kansa ei voinut olla sivistymätön, sen tuli kantaa länsimaisen sivistyksen merkkejä. Kansantaiteen parissa puuhastelevat tietomonopolin edustajat pitivät huolta siitä, että kaikille osapuolille välittyi porvariston silmissä uskottava kuva kansan kulttuurista.Rivot, pakanalliset ja muut salonkikelvottomat elementit pyrittiin siivoamaan taka-alalle, mielellään kokonaan näkymättömiin. Kapinallisia elementtejä taas voitiin käyttää hyväksi kansojen välisiä suhteita määritellessä esim. Pohjanmaan häjyt oikeassa asiayhteydessä tukevat positiivista kuvaa suomalaisesta omapäisenä ja auktoriteettia kunnioittamattomana arkkityyppinä.

Vaikka siis kansantaiteen käsitteen sisälle mahtuukin kirjava joukko erilaisten ihmisryhmien pyrkimyksiä ja niiden taiteeksi luokiteltavia ilmentymiä, tiettyjä piirteitä arvotetaan ja korostetaan muiden kustannuksella. Kansantaiteen stereotypiat kansallispukuisista, valkokutrisista pelimanneista maaseutumaisemassa kertovat kansantaiteen poliittisen projektin onnistumisesta. Punkkarit olisivat outo ilmestys Kaustisen kansanmusiikkifestivaalin lavalla, korkeintaan etnomusikologian opiskelijoiden näennäiskapinallinen kokeilu. On myöskin vaikea kuvitella YLEn melko laajaan kansanmusiikin radio-ohjelmistoon Puukko-Allua.

VÄKI

Käännettäväksi Wikipediasta: http://en.wikipedia.org/wiki/Multitude#Reiteration_by_Negri_and_Hardt Negri describes the multitude in his The Savage Anomaly as an unmediated, revolutionary, immanent, and positive collective social subject which can found a ‘nonmystified’ form of democracy ( p. 194). In his more recent writings with Michael Hardt, however, he does not so much offer a direct definition, but presents the concept through a series of mediations. In Empire it is mediated by the concept of Empire (the new global constitution that Negri and Hardt describe as a copy of Polybius's description of Roman government):

   New figures of struggle and new subjectivities are produced in the conjecture of events, in the universal nomadism […] They are not posed merely against the imperial system—they are not simply negative forces. They also express, nourish, and develop positively their own constituent projects. […] This constituent aspect of the movement of the multitude, in its myriad faces, is really the positive terrain of the historical construction of Empire, […] an antagonistic and creative positivity. The deterritorializing power of the multitude is the productive force that sustains Empire and at the same time the force that calls for and makes necessary its destruction. (Empire, p. 61)

They remain however vague as to this 'positive' or 'constituent' aspect of the Multitude:

   Certainly, there must be a moment when reappropriation [of wealth from capital] and selforganization [of the multitude] reach a threshold and configure a real event. This is when the political is really affirmed—when the genesis is complete and self-valorization, the cooperative convergence of subjects, and the proletarian management of production become a constituent power. […] We do not have any models to offer for this event. Only the multitude through its practical experimentation will offer the models and determine when and how the possible becomes real. (Empire, p. 411)

In their sequel Multitude: War and Democracy in the Age of Empire they still refrain from a clear definition of the concept but approach the concept through mediation of a host of ‘contemporary’ phenomena, most importantly the new type of postmodern war they postulate and the history of post-WWII resistance movements. It remains a rather vague concept which is assigned a revolutionary potential without much theoretical substantiation.

Sylvère Lotringer has criticized Negri and Hardt's use of the concept for its ostensible return to the dialectical dualism in the introduction to Paulo Virno's A Grammar of the Multitude (see external links).

Käännettäväksi referaatti Negrin Multitude -teoksesta: Empire analyzed the formation of a new global geopolitical order, an apparently chaotic set of controls and representative organizations which, on closer inspection, forms a pyramidal power-structure that is composed of three progressively broader tiers:

   * A replica of Polybius’ description of Roman government, the only remaining superpower, the United States, followed closely by a handful of other nation-states (roughly, those represented in the G8). Together they control the primary global monetary instruments, and a handful of supranational institutions such as the WTO, NATO, and the IMF.
   * The aristocratic tier, in which resides transnational capitalist corporations and the general set of sovereign nation-states.
   * The democratic-representational comitia—the United Nations General Assembly, religious organisations, the media, and Non-governmental organizations, which together are supposed to represent the People in the global constitution.

It is in this last tier that, albeit indirectly, the multitude appears as the Other of the People: “The democratic forces that in this framework ought to constitute the active and open element of the imperial machine appear rather as corporative forces, as a set of superstitions and fundamentalisms, betraying a spirit that is conservative when not downright reactionary. […] This limited sphere of imperial ‘democracy’ is configured as a People (an organized particularity that defends established privileges and properties) rather than as a multitude (the universality of free and productive practices).”[1] It is the role of Empire to mold the multitude, via mechanisms of representation, into a People, to transcendentally confiscate the ostensibly chaotic and thus ‘dangerous’ immanent force of the multitude and reconfigure (or reterritorialize) its multiplicity into one will. Empire, Hardt and Negri write, is an apparatus of capture that lives off the vitality of the multitude.

The multitude plays a prominent part in Empire, and not in the least for its revolutionary potential to establish what Baruch Spinoza called an absolute democracy, to subvert the alleged post-disciplinary societies of control and its concomitant biopower, in short to attack post-industrial capitalist hegemony with effective weaponry.

Hardt and Negri conclude their analysis with a chapter that focuses directly on the multitude and end with an optimistic outlook:

"Certainly, there must be a moment when reappropriation [of wealth from capital] and self-organization [of the multitude] reach a threshold and configure a real event. This is when the political is really affirmed—when the genesis is complete and self-valorization, the cooperative convergence of subjects, and the proletarian management of production become a constituent power. […] We do not have any models to offer for this event. Only the multitude through its practical experimentation will offer the models and determine when and how the possible becomes real."[2]

VÄRNKULTTUURI

"Negrin mielestä on mahdollista tuhota filosofinen relativismi ja tuottaa SUBJEKTIIVISUUTTA. Postmodernissa tämä kaikki tapahtuu täydellisessä immanensissa yhteiskunnassa, joka on reaalisesti alistettu pääomalle. Tällaisessa tilanteessa on vielä yksi käyttökelpoinen marxilainen kategoria: käyttöarvo, käsitettynä vastarintana, taisteluna ja elämisen muotojen jatkumisena. Käyttöarvo on moninaisuuden(väen) tapa olla itsensä vuoksi. Käyttöarvo on se kaikki – materiaalinen ja immateriaalinen – jota moninaisuus tuottaa itselleen. Negrin mielestä tätä työn ja elämän uusintamisprosessia ei saa nähdä heideggerilaisella tavalla. Tavalla, jossa se ei kykene tuottamaan – elämän uusintamisen välineiden tuottamisesta huolimatta – merkityksiä ja uusia avauksia. Negrin maailma – moninaisuuden käyttöarvojen maailma – on erilainen kuin maailma, jota postmodernit filosofit kuvaavat. Se on maailma, jossa elää edelleen mahdollisuus muuttaa sitä.

Todennäköisesti juuri tämä heideggerilainen käyttöarvon käsite on avain myös kriittiselle kannalle. Moninaisuuden toiminta on merkityksetöntä ilman sellaisen elämisen tahdon ilmaisua, joka muuttuu politiikaksi, PÄÄTÖKSEKSI. Negrin mielestä käyttöarvojen tuottaminen on välittömästi merkityksien tuottamista. Vaihtoehtoisesti me voimme kuitenkin ajatella, että vain päätös, poliittinen teko, voi antaa merkitystä toiminnalle, joka vaikkakin se on itsensä vuoksi – moninaisuuden uusintamisen vuoksi – myös pääoman uusintamista. Moninaisuuden käyttöarvojen tuottaminen, moninaisuuden uusintaminen, uusintaa myös kapitalistista tuotantosuhdetta, ilman poliittista – autonomista – päätöstä tuhota vihollista ja rakentaa proletaarisen vallan ykseyttä." -Kalle Seppä, Kuin elefantti posliinitehtaassa, Megafoni, http://www.megafoni.org/index.php/julkaisut/1/58-kuin-elefantti-posliinitehtaassa

TYÖVÄENKULTTUURI

AKTIVISTIEN JA TAITEILIJOIDEN YHTEINEN HISTORIA

VALTIOTON TAIDE LAIN ULKOPUOLELLA

VÄENTAIDE Onko taide-termin käyttö vain retorinen kikka, jolla haetaan hyväksyntään kumoukselliselle toiminnalle siihen osallistumattomalta yleisöltä? Vai koetaanko taide-sana hyödylliseksi kuvaamaan ja arvottamaan toimintaa myös siihen osallistuvien keskuudessa? Mitä tarkoitetaan taide-termillä?