Ratakatu Squat

Keosto

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ratakatu Squat 30.9.2007
Ratakatu Squat 30.9.2007

Sisällysluettelo

[muokkaa] Tilat

Sosiaalikeskus Ratakatu Squatin talossa on keittiö, kierrätyskeskus, elokuvateatteri, kirjasto, keikkatila sekä majoitushuone. Talon pihalla on mm. ylikasvanut omenapuutarha.


[muokkaa] Historiaa

Ensimmäisen asuintalon Pispalan Rajaportille rakennutti sahayhtiön johtaja Johan Waldemar Enqvist (1853-1907). Hän perusti höyrysahan Pirkkalan puolelle Santalahteen 1875. Asuintalo on samalta ajalta. Talon toisessa päässä oli sahayhtiön konttori. Saha siirtyi seuraavalla vuosikymmenellä Ahlström -yhtiölle. Enqvistin talo on myöhemmin tunnettu Wanamon talona.

Wanamon asuintalo oli vanhalla Provastin maalla. Tontti oli ostettu Thunebergeiltä omaksi. Samalle tontille valtatien varteen Wanamo rakensi suurehkon kauppatalon ja toimi itse liikkeen johtajana. Laajalla tontilla oli lisäksi saunarakennus, Terijoelta tuotu huvimaja ja omenapuutarha.

Kaupunki lunasti Wanamon kiinteistön 1949. Kauppatalo purettiin valtatien levennyksen takia. Asuintalo piti myös hävittää, kun suunnitelmissa oli rakentaa Porin radalle kaksoisraide. Vuonna 2001 Wanamon talo on yhä paikallaan. Se on ollut oston jälkeen kaupungin vuokratalona, jossa on neljä asuntoa.

Asunnot tyhjennettiin pari vuotta sitten asukkaista, ja siitä lähtien tila on ollut autiona ja käyttämättömänä.


[muokkaa] Teot

Haltuunotto

Ratakatu 5 otettiin haltuun maanantaina 18.6. sosiaalikeskuskäyttöön. Kävelimme sisään, lähetimme lehdistötiedotteet, aloimme kunnostamisen ja siivoamisen. Seuraavana päivänä kaupunginisät kävivät talolla keskustelemassa ja talon tilanne jäi avoimeksi. Yritimme hieroa neuvotteluyhteyttä, mutta kesälomien vuoksi tilanne oli kaiketi tarkoituksella avoinna. Elokuun alussa neuvottelimme kaupungin kanssa, ja saimme neuvoteltua tyhjentämispäiväksi 1. lokakuuta. Talven ajan aiomme neuvotella kesän käyttömahdollisuuksista, mutta talvikäytössä emme aio taloa pitää.


Toiminta

Kolmessa kuukaudessa talolla tapahtuu 30 kertaa. 10 keikkaa, 8 elokuvanäytöstä, leikki-iltoja, työpajoja, anarkofem.nyyttärit, kakkukestejä ja loppuhuipennuksena sirkus. Sosiaalikeskus ei kuitenkaan ole ainoastaan tapahtuma-areena. Se on paikka johon kuka tahansa on tervetullut vain oleskelemaan tai rauhoittumaan. Yritämme toiminnallamme täyttää sen tilan ja yhteisöllisyyden tarpeen, joka nykyurbaaniutta vaivaa.

Kuka tahansa saa järjestää talolla mitä tahansa. Toiminta ja aktiivisuus on aina tervetullutta.

Ratakatu Squat 1.10.2007
Ratakatu Squat 1.10.2007

Tyhjentäminen

Ratakatu 5 tyhjeni 1.10.2007.

[muokkaa] Kaavoitus

Suorahko lainaus Tarja Pussiselta, Tampereen kaupungin tekniseltä neuvojalta:

"Rakennus sijaitsee puistoalueella sen myyminen/peruskorjaus ei ole mahdollista. Rakennus saatetaan purkaa, mutta päätöstä ei ole vielä tehty."


[muokkaa] Missä?

Sijainti

Ratakatu 5, Pispala, Tampere Kävellen ja polkupyöräillen reitti Keskustorilta on länteen Hämeenkatua, joka muuttuu Pirkankaduksi ja sitten Pispalan valtatieksi. Pispalan valtatieltä käännytään Ratakadulle. Matkan pituus on hieman yli 2 kilometriä.

Keskustorilta pääsee squatille ainakin Tampereen kaupungin liikennelaitoksen busseilla 1, 13, 18, 19, 25, 26, 27. Pysäkin nimi on Rajaportti.


Yhteystiedot

squattampere@gmail.com


Infformaatio

http://www.freewebs.com/ratakatu

Lähes kaikki tieto talosta ja toiminnasta, tulevat ja menneet tapahtumat päivitettyinä melkein joka päivä.

Mee sinne, ne on hianot sivut.

Henkilökohtaiset työkalut