Musta Pispala 10.-12.7.

Keosto

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Musta Pispala 10.-12.7. 2009

Anarkistinen vastakulttuurifestivaali

Musta Pispala järjestetään tänä vuonna jo neljättä kertaa. Luvassa on käytännöllisiä ja teoreettisia työryhmiä, bileitä ja mahdollisuus hankkia anarkistista luettavaa. Pyrimme edesauttamaan kriittisiä näkökulmia ja voimauttavaa oman elämän haltuunottoa.

Anarkismi merkitsee meille esimerkiksi ylivallan ja hierarkian muotojen kritiikkiä ja toisaalta alistamattoman, tasa-arvoisen kulttuurin luomista. Ylivalta ilmenee eri muodoissaan sekä isoissa yhteiskunnallisissa rakenteissa että alistavina käytäntöinä keskuudessamme. Tapa sisäinen poliisisi!

Festivaalilla järjestettävien työryhmien kautta voi tutustua vaikkapa anarkismin alkeisiin ja anarkofeminismiin. Lastenhoitotyöryhmässä jaetaan käytännön kokemuksia aiheesta. Antipsykiatria kritisoi valtavirran näkökulmia mielenterveysongelmiin ja niiden hoitoon ja tarjoaa vaihtoehtoisia menetelmiä. Ympäristöteemoja käsitellään käytännöllisistä ja teoreettisista näkökulmista matokompostoinnin, villivihannesten, ilmastonmuutoksen sekä anarkistien teknologia- ja ympäristöajattelun kautta.

Tampereen kaupunki on ryhtymässä Helsingissä kymmenen vuoden kokemusten jälkeen järjettömäksi osoittautuneelle nollatoleranssilinjalle. Katukuvasta pyritään poistamaan pientapahtumajärjestäjien julisteet ja katutaide, ja näin tukahduttamaan omaehtoinen toiminta. Aamulehti, tuo porvarin hätähuuto, on päätoimittajansa Matti Apusen johdolla antanut innokkaan tukensa projektille. Nyt, nuoriso-olympialaisten alla, hätä tuntuu olevan erityisen suuri: mitä jos katutaide turmelee nuorten lupausten herkät mielet? Tässä tilanteessa emme jää kylmäksi - järjestämme tietenkin katutaidetyöryhmiä.

Työryhmien tarkemmat kuvaukset, aikataulu ja muut lisätiedot: http://mustapispala.takku.net


Toinen kutsu:

Musta Pispala 2009 10.-12.7.

Musta Pispala -festivaali tulee heinäkuussa jo neljättä kertaa juhlistamaan ja punomaan kestävää anarkistista tee-se-itse -vastakulttuuria vallitsevan pahoinvointiyhteiskunnan pään menoksi. Tälläkin kertaa luvassa on käsillä tekemistä, keskusteluja, keikkoja, saunomista ja juhlimista yhdessä. Festivaalin idea on siinä että sen puitteissa voi kukin itse järjestää haluamaansa ohjelmaa. Ohjelman järjestämisen lisäksi voi tarjoutua vapaaehtoiseksi erilaisiin pikkuhommiin. Kaikki Mustan Pispalan eteen tehtävä työ on vapaaehtoistyötä, kukaan ei saa palkkaa. Jos haluat osallistua festivaalin tekemiseen, ota yhteyttä: mustapispala AT takku PISTE net

Pispala on siitä erikoislaatuinen kaupunginosa, että sen piiriin mahtuu niin valtatietä, rautatietä ja vanhoja tehtaita, kuin myös rantaviivaa, nuotiopaikkoja, ryytimaita, yhteistiloja, sekä elinvoimainen ruohonjuuritason paikalliskulttuuri ja yhteisöllisyys. Tuo rahvaankulttuuri on ollut jo vuosisadan piikkinä päättäjien ja rahatalouden lihassa. Viimeksimainitut taas pyrkivät kehittämään Pispalaa nimenomaan yksityisen voitontavoittelun ehdoilla, ajamalla köyhät ulos ja rikkaat sisään.

Keväällä kaupunki ilmoitti laittavansa myyntiin Pispalassa yhteisvoimin pyöritettäviä tiloja. Tällaisia paikkoja ovat muun muassa Kurpitsatalo ja Rajaportin sauna, jonka lauteilla Pispalan naiskuoron sanoin on "moni vieras tutuksi tullut". Kaupungin pyrkimykset ovat selvät. Se pyrkii yksityistämään yhteiset tilat, tekemään niistä yksityisen voiton tuottajia, ja tuhoamaan sen rahataloudesta piittaamattoman yhteisöllisyyden, joka on antanut näille paikoille aivan oman leimansa. Kaupunki sanoo haluavansa eroon näistä paikoista sen takia että niiden pyörittäminen ei kuulu kaupungin perustoimintoihin. Pispalan "perustoimintoihin" ne kuitenkin kuuluvat, joten ainoa tyydyttävä ratkaisu on se, että kaupunki luovuttaa nuo tilat vastikkeetta yhteisölle, niille jotka niitä jo nyt pyörittävät.

Samaan aikaan kaupungin päättäjät osoittavat olevansa täysin irrallaan todellisuudesta suunnitellessaan keskustatunnelin kaltaisia megalomaanisia infrastruktuurihankkeita, nyt kun öljyaika lähestyy loppuaan.

Läpeensä korruptoitunut kaupunginhallinto haastetaan vain ruohonjuuritason välittömällä yhteistoiminnalla. Tätä toimintaa tapahtuu päivittäisissä kohtaamisissa kasvimailla, kapakoissa, nuotioilla, pihoilla, kaduilla, yhteisissä tiloissa ja kodeissa.

Musta Pispala -festivaalin tarkoitus on juhlistaa Pispalan elävää vastakulttuuria ja vahvistaa esivallan haastavaa yhteistoimintaa. Auttaa pienellä panoksellaan luomaan kestävää, elämisen arvoista luokatonta maailmaa.

Lisätietoja tapahtuman lähetessä: http://mustapispala.takku.net

Lataa juliste täältä.


Tähän mennessä varmistuneet tapahtumat ja työryhmät

   * Anarkistiset kirjamessut sunnuntaina pub Yläkerrassa
   * Elokuvia Yläkerrassa
         o perjantaina: Asylum - R.D. Laingin Turvakoti (alkusanat)
         o lauantaina: What A Way To Go - Life At The End Of Empire (traileri)
         o sunnuntaina Edelweisspiraatit
   * Hirvitalon vapaamarkkinat
   * Perheiden retki Hervannan metsiin ja keruuretki lapsille
   * Punkkikeikkoja Vastavirtaklubilla pe-la
   * Pyöränkorjauspaja Hirvitalolla lauantaina klo 12 - 18
         o Pyöräänsä korjaavien toivotaan tuovan tarpeellisia varaosia mahdollisuuksien mukaan
   * Anarkismin alkeet
         o Mitä anarkismi on? Tähän kysymykseen ei ole yksiselitteistä vastausta. Esitelmässä pyritään antamaan aiheeseen lyhyt johdatus. Anarkismi voi tarkoittaa vaikkapa alistamisen ja hierarkioiden kritiikkiä, mutta mikä kaikki on alistavaa tai hierarkkista? Myös erilaiset näkemykset taktiikoista ja toimintatavoista synnyttävät erilaisia anarkismin tyylisuuntia. Keskustelulle varataan reilusti aikaa ja saatavilla on valikoima anarkismin alkeisiin johdattelevia pamfletteja.
   * Anarkistien ympäristö- ja teknologia-ajattelu
         o Katsaus anarkistien ympäristö- ja teknologia-ajatteluun 1800-luvulta nykypäivään. Miten ympäristöhuoli on esiintynyt, jos ollenkaan? Millaisia näkemyksiä on esitetty suhteessa teolliseen tuotantoon, huipputeknologiaan ja pieniin omavaraisyhteisöihin? Millaisia ratkaisuja anarkistit ovat esittäneet ympäristökysymyksiin? Esitelmä ja keskustelua, saatavilla aiheeseen liittyvää kirjallisuutta.
   * Anarkistinen Musta Risti
         o Keskustelua AMR:n paikallisryhmien toiminnasta ja yhteistyön kehittämisestä. 
   * Anarkofeminismi -keskustelu
   * Antipsykiatria
         o Tämän työryhmän korvaa perjantaina esitettävä elokuva R.D. Laingin Turvapaikka
   * Ilmastokatastrofi - mitä voimme tehdä?
         o Ilmaston kuumeneminen on nykytiedon valossa vakava uhka ihmiskunnan tulevaisuudelle. Metaanin pulputessa Siperian ikiroudasta olemme karkuunpäässeen, itse itseään ruokkivan ilmastonmuutoksen kynnyksellä. Kasvihuonekaasupäästöt on saatava nollaan mahdollisimman pian ja on huolehdittava siitä että luonnolliset kasvihuonekaasujen nielut toimisivat mahdollisimman hyvin. Haaste on sekä tekninen, poliittinen, sosiaalinen että psykologinen. Paljon on siis tehtävää, mutta onneksi toimeen ryhtyminen on myös hyvin palkitsevaa. Saatavilla aiheeseen liittyvää syventävää materiaalia.
   * Kasvisruokavalion koostaminen lapselle
         o Keskustellaan kasvisruokavalion koostamisesta eri ikäisille lapsille.
   * Keskustelu juppiutumisesta/rakennusmafiasta
         o Työryhmässä keskustellaan "juppiutumisen" vaikutuksista Pispalassa, käyttökelpoisten talojen seisottamisesta tyhjillään, korkeasta vuokratasosta sekä yleisestä sosiaalisen rakenteen muutoksesta.
   * Laillinen katutaide
   * Lasinleikkaus
   * Lasten ekologinen taidepaja
   * Maalipommi- ja mustetyöpaja
   * Rakennetaan matokomposti!
         o Työpajassa tutustutaan matokompostiin ja rakennetaan sellaisia yhdessä. Matokompostissa voidaan prosessoida ruuantähteet lannoitemullaksi neljässä kuukaudessa. Sitä voidaan pitää sisätiloissa, se siis soveltuu myös kerrostaloasuntoihin. Syntyvän ensiluokkaisen mullan voi käyttää sopivasti laimennettuna asunto- tai puutarhaviljelyprojekteissa. Pyydämme etukäteistä ilmoittautumista ja pientä materiaalimaksua - työpajassa on saatavilla kaikki tarvittava oppaista paperisilppuun ja madoista laatikoihin.
   * Vapaaksi koulusta
         o Keskustellaan kotioppimisesta ja omaehtoisesta oppimisesta (unschooling): mitä, miksi, miten? Kehitellään yhteistoimintaa, esim. tapaamisia ja oppimisyhteisöjä.
   * Vapaaopiston esittely
         o Tampereen Vapaaopisto on kesällä käynnistyvä projekti, jonka tarkoitus on edesauttaa tietojen ja taitojen jakamista byrokratioiden, luokittelun ja arvosanojen ulkopuolella. Vapaaopistossa oppiminen pyritään kokemaan tasavertaisena jakamisena, niin että opettajan ja oppilaan välinen hierarkinen suhde saadaan minimoitua, ihannetapauksissa eliminoitua kokonaan.
   * Villivihannestyöpaja
         o Suhteellisen lyhyt käytännönläheinen tutustuminen muutamaan yleiseen hyväksihavaittuun villivihannekseen sekä niiden käyttöön ravintona. Myös säilömiseen perehdytään hieman.


Hyvä tietää

Musta Pispala -porukan saa kiinni sähköpostilla osoitteesta mustapispala (at) takku (piste) net

Työryhmien ja keskustelujen kielenä on suomi. Yritämme tarvittaessa järjestää tulkkauksen englanniksi. Jos haluat auttaa tulkkauksessa (suomi-englanti), niin voit ilmoittautua sähköpostilla tai paikan päällä.

Toivomme että kertoisit etukäteen jos olet tulossa, niin osaamme arvioida tarvittavan ruuan määrän. Ilmoita myös jos tarvitset yöpaikan. Jos olet tulossa lasten kanssa ja tarvitset rauhallisen yöpaikan, kerro siitäkin erikseen.


Tapahtumapaikkoja

   * Kurpitsatalo
   * Hirvitalo
   * Vastavirtaklubi
Henkilökohtaiset työkalut