Luovan kaaoksen keskuskomitea

Keosto

Loikkaa: valikkoon, hakuun

[muokkaa] Yleistä

Luovan kaaoksen keskuskomitea on Turussa perustettu ja toimiva poeettisen terrorismin pesä. Luovan kaaoksen keskuskomitean jäsenet ottavat mallia maailmalla mainetta niittäneistä suurista nimistä ja luovat itselleen sopivia tapoja järkyttää kanssakulkijoiden elämää. LKK ei pyri tuottamaan voittoa, vaan puhtaasti saavan ihmiset hämilleen, ja lopulta saattamaan ihmiset ajattelemaan itsenäisesti ja kyseenalaistamaan yhteiskunnassa vallitsevat normit.


[muokkaa] Saavutukset

1. Whirlmart

Turussa on aiemminkin harjoitettu Whirlmarttina tunnettua performatiivista käyttäytymistä, mutta aikaisemmin ryhmä ei toiminut yksittäisen nimen alla. Luovan kaaoksen keskuskomitean ensimmäinen Whirlmart tapahtui Turun Kupittaan K-Citymarketissa kevättalvella, ja aiheutti paljon hämmennystä tavaratalon vartijoissa. Myös poliisi kutsuttiin tapahtuman johdosta paikalle

2. Freezing

Luovan kaaoksen keskuskomitea toi Turkuun freezinginä tai suomalaisittain jähmettymisenä tunnetun tavan käyttäytyä. Freezing tarkoittaa nimensä mukaisesti paikalleen jähmettymistä, joko suurena joukkiona tietyllä alueella tai yksittäisen ihmisen suorittamana missä tahansa siltä tuntuu. Suuren joukon toteuttamana freezing on hyvin näyttävä ja jokainen samassa tilassa kulkeva sivullinen varmasti huomaa sen.

3. Praying for products

Luovan kaaoksen keskuskomitean liikkeelle panema Kulutuksen kirkko kokoontuu liikehuoneistoihin ylistämään kuluttamista, sen oheisilmiöitä, liikkeiden tuotteita ja yleistä mahdollisuutta kuluttaa aina vain enemmän ja enemmän. Kulutuksen kirkon yksi tärkeä tavoite on myös kiittää kaikkia asianosaisia kulutuksen oravanpyörän pyörittämisestä ja sen vauhdin kiihdyttämisestä. Kokemusten perusteella vähittäistavaraliikkeet eivät suvaitse Kulutuksen kirkon toimituksia tiloissaan, mutta julkisilla paikoilla ihmiset ovat hyvin kiinnostuneita kulutuksen ilosanoman levittämisestä.

4. Kansainvälinen epäjärjestyspäivä

Luovan kaaoksen keskuskomitea oli vuonna 2008 mukana järjestämässä epäjärjestyspäivän juhlallisuuksia.

5. Park(ing)

Jo aiemmin erinäisten ryhmien toimesta toteutetut Parking-piknikit ovat raivanneet tiensä Luovan kaaoksen keskuskomitean sydämeen. Piknikin ideana on "vallata" parkkiruutu asettamalla kulkuväline (esim. polkupyörä) ruutuun ja maksamalla pysäköintimaksu. Pyörä on laillisesti tunnustettu kulkuväline, joten sille on täysin luvallista varata oma parkkiruutu. Tämä ei tietenkään estä ihmisiä pitämästä piknikkiä samassa ruudussa. Parking onkin oiva tapa vallata kaupunkien keskustoista tilaa autoilta ihmisille (ja pyörille).

[muokkaa] Foorumi

Luovan kaaoksen keskuskomitean oma nettifoorumi löytyy täältä

Henkilökohtaiset työkalut