Keosto:Keskustelu
Keosto
Keoston keskustelupalsta. Tieto järjetyy luontevasti, jos uusin otsikko kirjoitetaan vanhemman yläpuolelle.
HUOM ! Turku Euroopan alakuttuuripääkupungiksi 2011 -keskustelu käydään täällä: Keskustelu:Turku Euroopan alakulttuuripääkaupungiksi 2011
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Hirvitalon ja Vadelma ry:n yhteisvideopläjäys Sosiaalifoorumille
Tähän ois tarkotus kirjoittaa tekstiluonnoksia Sosiaalifoorumille tulevaa videoteosta varten:
Nyt kun tuli vähän kiire,tässä pikaisesti videopätkien lomaan
mietelmien omaisia tekstinpätkiä aiheesta Tila/Vapaa tila/Visuaalinen tila.
Lisätkää,muokatkaa jne.Toiv.ehtii!
TILA-TILAN OMISTAMINEN-TILOJEN HALTUUNOTTO-HALLINNANLOUKKAUS-ASIATON OLESKELU
TILA-OTTAA ITSELLEEN TILAA-JOKU VIE KAIKEN TILAN
FYYSINEN TILA/VISUAALINEN TILA HENKINEN TILA?
(seuraavista teen videoidut tekstiplanssit valmiiksi (fontti courier) t. kalle : )
OLEMME TOTTUNEET SIIHEN,ETTÄ FYYSISEN TILAN OMISTAA AINA JOKU
SILLOINKIN KUN TILA ON VAIKKAPA VUOSIA TYHJILLÄÄN
SAMAAN AIKAAN KUN ON OLEMASSA JOUKKO ASUNNOTTOMIA TAI IHMISIÄ JOTKA TARVITSEVAT TILAA TOIMIA
OLESKELU TILASSA ILMAN LUPAA SIIHEN ON NIMELTÄÄN HALLINNANLOUKKAUS
- (onko näistä seuraavista luvuista jollain uutta tilastoa?) ***
(3000 ja vähän päälle on v.2007 asunnottomien määrä Helsingissä,sen löysin äsken.Toi 8% on tositosi kyseenalainen laittaa,kuulin sen yhdeltä valtaajalta (joka oli kyl perehtyny asiaan)muutama vuosi sitten(eli luvut ei ees samalta vuodelta),mut uutta lukua ei viel nyt saanu.Ja just äsken eräs arveli ett kokonaislukua ei ees ole,koska ei lasketa,yrityksissä on valtavasti tyhjää tilaa esim.kerroksia,huoneita,käytetyn ti lan lomassa,8%saattaa koskea vaan kaupungin om.tiloja,sit viel yks.vuokranantajat,hmm.Mut siin ois todella hyvä olla joku luku koska määrä oikeesti valtava!tietysti väärää lukua ei pidä laittaa,toi oli lähinnä tekstirunkoa varten.etin vielä.) ESIMERKIKSI HELSINGISSÄ MUUTAMIA VUOSIA SITTEN 8% TILOISTA OLI JATKUVASTI TYHJILLÄÄN
SAMAAN AIKAAN ASUNNOTTOMIA OLI n.3000
TÄLLE ASIAINTILALLE EI OLE OLEMASSA LAKITERMIÄ
VAIHTOEHTOISET KULTTUURIALAN TOIMIJAT, JOIDEN TOIMINTA ON VOITTOA TAVOITTELEMATONTA, OVAT JATKUVASTI VAIKEUKSISSA LÖYTÄÄ JA PITÄÄ ITSELLÄÄN TILOJA
NUORISOTILOJA,KOULUJA JA PÄIVÄKOTEJA LAKKAUTETAAN JATKUVASTI
YHTEINEN EPÄKAUPALLINEN TILA VÄHENEE KOKO AJAN
KAUPALLINEN TILA ON TILAA, JOSSA OLESKELUSTA TÄYTYY MAKSAA
KUN KAIKKI TILA ON TÄLLAISTA ON PELKKÄ OLEMASSAOLO VAIN ASIATONTA OLESKELUA
[muokkaa] Toimeentulosta
[muokkaa] Taide ja toimeentulo
Haluaisin puhaltaa henkiin huippukokouksessa sivutun aiheen taide ja raha.
Tekijänoikeuskeskustelu on antanut ymmärtää, että taiteilijan toimeentulon ei pitäisi tulla tekijänoikeuskorvauksista. Taiteilija ei ole siinä määrin teoksensa luoja, että aivan mutkattomasti voisi väittää omaavansa yksinoikeuden tuotokseensa. Ylipäätään immateriaalioikeudet ja niihin kytkeytynyt voitontavoittelu tekevät oikeastaan hallaa kulttuurille kokonaisuudessaan.
Jos taidetta verrattaisiin muuhun työhön, niin palkan voitaisiin ajatella tulevan työstä ja tuotteen myymisestä. Tämäkään ei ole tyydyttävä ajatus. Taiteellista työtä on mahdotonta mitata työtunneissa ja toiseksi käytännössä sellaista työnantajaa ei ole, joka taiteellisesta työstä maksaisikaan. Varsinkin jos ajatellaan, että taiteellinen työ on luovaa eikä ainoastaan teknistä taituruutta. Luovaan työhön luonteenomaisesti kuuluu tulosvastuuttomuus, epäsäännöllisyys, epäonnistumiset sekä lukuisat muutkin taloudellisesti 'epäkannattavat' ominaispiirteet, joiden takia on vaikea kuvitella, että olisi olemassakaan oikeasti luovaa työtä, jossa joku näkisi kaupallisen potentiaalin. Luovuudesta tulee kannattavaa vasta siinä vaiheessa, kun siitä tehdään supertähteyteen perustuva ilmiö, jolloin ei oikeastaan myydä enää luovuutta vaan spektaakkelia sinällään. Kaj Stenvall valitteli jossain haastattelussaan, että sitä kyllästyttää ankkojen maalaaminen, mutta muutosta ei voi tehdä, sillä siitä ei saa samalla tavoin rahaa (onko Stenvall luova?).
Taideteosten myyminen on minusta taiteilijan henkilökohtainen ongelma, niissä tapauksissa kun teokset ovat ylipäätään myytävissä. Toisaalta onhan se sääli, jos taide karkaa yksityisomistukseen. Ylipäätään taidekaupan ongelma on, että se ei juuri taiteilijaa vaurastuta, muuten kuin poikkeustapauksissa. Teoksesta tulee kauppatavaraa, jonka liike ja hinta on taiteilijan ulottumattomissa.
Apurahat on yksi mahdollisuus saada toimeentulo taiteesta. Elinkustannuksiin käytettävä työskentelyapuraha on kuitenkin kiven alla. Toimeentulosta puhuminen tuntuu harhaanjohtavalta, sillä apurahakaudet kestävät useimmiten 3 kuukaudesta vuoteen. Joku mainetta niittänyt pitkän linjan puurtaja voi saada muutaman vuoden avustuksen.
Rahaa saa taiteellista toimintaa sivuavasta työstä kuten esim. opettamisesta. Tämä vie kuitenkin aikaa itse taiteelliselta työltä ja on sinällään outo ajatus taiteilijan toimeentulosta, sillä palkka ei tule varsinaisesta työstä eli taiteen tekemisestä.
Koska kysymys toimeentulosta on näin ongelmallinen, ratkaisua voisi lähteä miettimään olosuhteista, jotka voisivat toteuttaa sen mitä toimeentuloksi ajatellaan. Tässä voisi palata Juhanan aikaisemmin kirjoittamaan artikkeliin Miksi vaihtoehtoinen kulttuuri tarvitaan. Yhteiskunnan kohdellessa konventionaalisesta työstä poikkeavia ammatteja epäoikeudenmukaisesti, ainoaksi mahdollisuudeksi jää vaihtoehtoisten toimeentulomallien luominen.
Länsimaisessa kulttuurissa raha nähdään vapautena. Suuri askel tasa-arvokehityksessä tapahtui, kun naisille hyväksyttiin oikeus hallita omia rahojaan. Rahaa tarvitaan, mutta miten paljon. Mitä osia toimeentulosta voidaan korvata vaikka yhteisöllisyydellä, vaihdolla ja vapaaehtoistyöllä?
Yhteisöllisten puitteiden luominen on hidasta ja vie aikaa taiteen tekemiseltä. Henkilökohtainen ratkaisuni tähän on, että estetisoin yhteisöllisen työn siten, että siitä tulee taidetta. Sosiaaliturvaan ja olemassa oleviin yhteisöihin turvautuminen yhdessä täyttävät pitkälle sen mitä toimeentulolta kaipaan. Tosin vielä on paljon parantamista niin sosiaaliturvan, yksittäisten yhteisöjen toiminnan kuin yhteisöjen keskenäisen vuorovaikutuksenkin saralla. --Teemu 14. syyskuuta 2007 kello 14.07 (EEST)
- Sattumalta Megafonissa julkaistiin eilen(14.9.) erinomainen Eetu Virenin kirjoittama ja aihetta sivuava artikkeli Forget your sorrows and dance!.
[muokkaa] Taiteesta
[muokkaa] Neoanarkistisen avantgarden poliittinen lisenssi
Liikkeen tila, suunta ja määrittyminen
Liike, joka määrittelee itsensä suhteessa muihin liikkeisiin on tosiasiassa voimaton epäliike, muutosvoiman irvikuva. Taiteen ja politiikan historiassa valtaosa ajasta on käytetty asemointiin suhteessa muihin diskursseihin luomatta minkäänlaista omaa sisältöä. Postmodernismikin on epäonnistunut tuhlatessaan aikaansa modernismin mitätöimiseen. Mikäli mitätöitymistä halutaan, ainut kelvollinen metodi on tiedostava välinpitämättömyys, rakentava kaaos - omien sisältöjen ja diskurssejen luominen.
Neoanarkistisen avantgarden ei tarvitse käyttää aikaansa erottautuakseen muista mahdollisesti ystävällismielisistä tai vihamielisistä liikkeistä. Edes kaavamainen modernismi tai halpamaisinkaan kitch-realismi ei ansaitse tunnekuohuja neoanarkistisen avantgarden suunnalta. Mikäli taas sympatiaa halutaan osoittaa, se on tehtävä symbolimanipulaatiolla, esimerkiksi mauttomilla pastisseilla.
Vastuu/vastuuttomuus
Vastuu tarkoittaa radikaaliuden välttämättömyyden hyväksymistä. Epäradikaali on tarkoituksenmukaista vain manipuloidessa symboleja = kohtuullisuus kelpaa vain parodian kohteeksi. Vastuullisen neoanarkistisen avantgarden tunnusmerkkejä ovat symbolinen (symbolien) mielivaltaisuus, brändien väärinkäyttö ja yhteiskunnallisten instituutioiden (etenkin taidemaailman) aktiivinen, rituaalinomainen purkaminen.
Vastuuttomuutta liikkeen sisällä ei ole. Jos vastuuttomuutta on, se määrittyy tarpeen tullen ulos liikkeestä. Mitään mekanismeja liikkeen siivoamiseksi on mahdotonta nähdä; standardia käänteisesti tulkiten: hulluus on tarkoituksenmukaista.
Neoanarkistinen avantgarde taidemaailmassa
Liikkeen toiminta ei tarkoita taiteellista toimintaa. Taide, ollessaan tiukan konservatiivisesti määräytynyt institutionaalisten valtasuhteiden verkosto, kelpaa liikkeen temmellyskentäksi, mutta pikemminkin tuhoavassa kuin alistuvassa mielessä. Niissä olosuhteissa, jotka taidemaailmassa on hyväksytty, luominen tarkoittaa nimenomaan tuhoamista. 1960-luvulla tehty tuho ei ollut tarpeeksi perusteellista, koska se muodostui liian nopeaksi itsensä pastissiksi ja eristäytyi muusta yhteiskunnasta. Elitistisyyteen ei ole varaa, vaan neoanarkistisen avantgardististin täytyy rypeä nimenomaan pohjamudassa - siellä missä voimavaroja on jäljellä eniten.
Neoanarkistinen avantgarde yhteiskunnassa
Neoanarkistisen avantgardistinen moneyfesti hyödyntää kapitalistisen logiikan nauttimalla ympäristöstään kuin torakat saastaa. Neoanarkistisen avantgardistinen ei tarkoita antikapitalistista - talousjärjestelmät, ollessaan teknisiä ratkaisuja, ovat kokonaan taiteen ja ideologian kentän ulkopuolella. Kapitalismia ideologiana ei tarvitse edes vastustaa, koska sen määrittely kelpaa samalla sen purkukäskyksi. Neoanarkistinen avantgarde muistuttaa myös muulta olemukseltaan torakkaa. Ensinnäkään liike ei ole tuhottavissa, koska se rakentuu tuhoamisesta. Mitä enemmän saastaa liike kerää julkisivuunsa, sitä paremmin se täyttää tehtävänsä ja sitä voimallisempi se on.
Vaarallisuus on kohteliasta
Leimallisesti tuhoavana liikkeenä neoanarkistinen avantgarde tekee yhteiskunnalle karhunpalveluksen. Liike ei ole luotettava, helposti hallittava tai käsitettävä. Tuhovoima voi kohdistua mihin tahansa (tuhoaminen tarkoittaa rakentamista), etenkin liikkeeseen itseensä. Kaikki mikä on, on vain kunnes toisin todetaan; tämä siksi, että "näin oleminen" totutussa mielessä tarkoittaa totuuskäsitystä tietyn autoritäärisesti hallitun valtarakenteen sisällä. Neoanarkistisen avantgarden luominen perustuu sen olemisen paljastamiseen, joka syntyy totaaliseen (vastuuttomaan) anarkiaan yllyttämisestä.
[muokkaa] Teos on kuollut, tarvitaan tekijöitä
Kriittinen tai yhteiskunnallisesti kantaaottava teos ilmeisesti lieventää ihmisten maailmantuskaa. Vaikutuksen voisi sanoa olevan ripittäytymisen kaltainen. Katsoja kantaa syyllisyyttä, josta hän vapautuu kohdatessaan teoksen kriittisen sisällön. Kokemus on pelottava mutta samalla vapauttava.
Kuten ripittäytymisenkin, taidekokemuksen lopputulos on harmillisen lyhytkestoinen. Katumusharjoitusten jälkeen elostelu jatkuu entiseen malliin, ellei jopa rankemminkin. Pahimmillaan terapeuttinen vaikutus voimistaa taiteilijan alkuperäisen tarkoituksen vastaista toimintaa. Näin ainakin Situationistit näkivät asian; kritisoimalla vallitsevia rakenteita taide vahvistaa niitä.
Näen tilanteen ongelmallisena siksi, että monet taiteilijat oikeasti pyrkivät muuttamaan jotain. Herää lukuisia kysymyksiä:
Miksi taide epäonnistuu? Tai paremminkin, mitkä ovat niin vahvat vastavoimat, että ne palauttavat yksilön keskinormaaliin ja miksi taide ei pärjää niitä vastaan? Missä taide onnistuu? Minkälaiseen onnistumiseen se pyrkii? Onko taiteen kieli liian hankalasti luettavissa tai omaksuttavissa? Onko taidekokemuksen subjektiivisuus on sitä luokka, että sen vaikutus hajaantuu niin paljon, ettei sitä voi havaita?
Onko aika hylätä kokonaan staattisten objektien aikakausi?
Minusta Sosiaalidemokraattisen puolueen voisi vapautta vaalien jälkeisestä sisäisestä kritiikistään ja työntää syyllisyys taiteilijoiden ja Kiasman niskaan. Missä mentiin ojaan, kun kokoomus voitti vaalit?!? Ja uutta ydinvoimalaa rakennetaan! Vaikka puoluepolitiikasta en perusta ja edeltävät lauseet lähinnä provokatiivisia mielikuvia, niin itsereflektiolle olisi kuitenkin tilausta muutosta janoavien taiteilijoiden keskuudessa.
Itse näen, että valtaosa vaikuttavaksi tarkoitetuista teoksista epäonnistuu siinä, ettei teoksen rooli ulkokohtaisena objektina ei ole kylliksi tarjoamaan todellista vaihtoehtoa todellisuudelle. Kriittisiin aiheisiin on katsojan helppo tarttua, mutta mahdollinen muutos sisältää usein pelkkää luopumista ja usein ilman mitään riittävää korviketta.
Tarvitaan toisenlaisia keinoja. Maailman ja ilmiöiden kuvittajan rooli on kelvoton. Tarvitaan taidetta, joka sinällään sisältää vaatimuksen muutokseen. Tällaisena voidaan ajatella esim. talonvaltausta taidetekona, tai muuta yhteisöllistä teosta, jolla vaikutetaan pitkäjänteisesti suoraan yhteisön toimintaan tai elinympäristöön. Tämä tarkoittaa, että moraali ja käsitys hyvästä elämästä sisältyy estetiikkaan. Ajatus ei ole ongelmaton. Onko taiteilijalla oikeus päättää mikä on hyvää elämää?
Mielestäni muutoshakuisuudessa oleellista on kyllin pätevän vaihtoehdon tarjoaminen. Talon valtaaminen yhteisöteoksena on erinomainen esimerkki. Talo ja sille omistautunut yhteisö voi tarjota mahdollisuuden epäkaupalliseen perustoimeentuloon. Saavutettu vapaus on käypä korvaus vaikka siitä vaivasta, mitä ekologinen elämäntapa kaupungissa vaatii.
Asiaa voisi tutkia vaikka toisenlaisen yhteisöllisen teoksen kautta. Määriteltäisiin yhteisö ja yhteisö määrittelisi hyvää elämää (esimerkiksi ekologisesti kestävä elämäntapa). Mietittäisiin yhdessä helppoja käytännöllisiä tapoja, joilla päästäisiin lähemmäksi toivottua elämäntapaa. Jonkin ajan kuluttua tehdään vertaileva haastattelu tai pari. Ensimmäinen vaikka ennalta sovittuna ja toinen yllättäen vaikka vuoden päästä. Tämä paljastaisi kontrollin merkityksen.
Todennäköisesti lopputulos olisi jotakuinkin: 10% on alkanut sikailla entisestään, 75 % on palannut takaisin lähtöpisteeseen, 10 % noudattaa osittain uutta elämäntapaa ja 5 % noudattaa sitä edelleen täysin.
Miksi? Yhdessä hyväksytty ihanne ei sinällään riitä. Sovittu muutos ei todennäköisesti tarjonnut muuta kuin luopumista.
Jos esteettinen elämä estetisoituu kylliksi, niin pelkkä eläminen siirtyy ilmaisun vapauden piiriin ja saa näin ollen perustuslaillisen suojan. heh heh.
Taiteilija voi konkreettisesti osallistua ongelman ratkaisuun. Tästä näkökulmasta ajateltuna taiteilijoita ei suinkaan kouluteta liian paljoa, vaan huomattavasti liian vähän.
Kiinnostavaa on, miksi juuri taide on aluetta, jossa tällaisia asioita pohditaan. Onko taide toimintamuotona tehokasta siksi, ettei se kommunikoi ainoastaan etiikan(oikea-väärä) tasolla, vaan se toimii paljon ympäripyöreämmän estetiikan (esteettinen-epäesteettinen) nimissä.
Tämän krapulaisen keskustelunavauksen tarjosi: --Teemu 1. syyskuuta 2007 kello 12.32 (EEST)
[muokkaa] Omistusoikeudesta
[muokkaa] Käytön esto ei ole omistamista
Immateriaaliomistusoikeutta ei voi oikeuttaa samoilla argumenteilla kuin materiaalista kollegaansa. Jos varastaminen määritellään yleisluontoisesti "toiselle kuuluvan oikeudettomaksi viemiseksi", immateriaalinen varastaminen on selvästikin mahdotonta. Koska ideat eivät siirry vaan kopioituvat, immateriaalivarkaan pitäisi idean omaksumisen lisäksi aiheuttaa varkauden uhrille muistinmenetys. Materiaa on maailmassa rajattu määrä, jota voidaan siirrellä omistajalta toiselle nollasummapelin hengessä. Sen sijaan immaterian määrä vain jatkuvasti kasvaa, kun sitä levitetään.
Erityisen ongelmallinen on kysymys immateriaalioikeuksien alkuperästä. Voi varmaan huoletta todeta, että Liisa ei omista matematiikkaa tai Pauli poliittista historiaa. Sen sijaan moni taiteilija tuntuisi ajattelevan omistavansa teoksensa. Romanttinen neromyytti on yhä voimissaan ainakin tekijänoikeusjärjestöjen ideologiassa, mutta sitä levittävät myös monet taideinstituution piiriin kuuluvat toimijat, etenkin muusikot. Miksiköhän nykyiset taiteilijat käyvät läpi pitkän koulutusputken, jos tarkoituksena on kuitenkin taikoa teoksia tyhjästä?
Taideteoksella on oikeastaan vain kaksi keinoa tulla ymmärretyksi: se voi viitata itsensä ulkopuoliseen maailmaan tai taiteen historiaan. Näistä kumpaakaan ei voi lukea taiteilijan omaisuudeksi. "Täysin uusi" tarkoittaa samaa kuin täysin käsittämätön. On vaikeaa kuvitella sellaista ilmausta, joka ei olisi missään suhteessa ympäröivään kulttuuriin. Jos joku tällaisen hätähuudon onnistuisikin päästämään, järjestäytynyt yhteiskunta kontrollikoneistonsa voimalla todennäköisesti estäisi tällaisen ajatuksen levittämisen.
Omistusoikeuden ongelmat eivät rajoitu immateriaan. On väitetty, että Yhdysvaltojen viljan ylituotanto on niin suurta, että se yksinään riittäisi poistamaan nälänhädän maailmasta. Mutta kyse on jälleen kerran siitä, että joku omistaa tuon viljan ja vaatii siitä rahaa. Jos olisi jokin keino saada muuten hukkaan heitettävä vilja kanavoitua nälänhädän poistamiseksi, ei olisi käsittääkseni pelkästään oikeus vaan jopa velvollisuus toteuttaa se lainsäädännöstä piittaamatta. Mikä tahansa taloudellinen oikeus, joka asettaa itsensä inhimillisen oikeuden yläpuolelle, on epälooginen ja moraalisesti läpimätä.
Omistamista, jossa estetään toisten hyvinvointia parantamatta omaa hyvinvointia, ei pitäisi kutsua omistamiseksi ollenkaan. Omistusoikeuden termi täytyy kaapata ja määritellä uudelleen. Pelkästään poissulkevaa - antiutilitaristista eli yleisen hyvinvoinnin vastaista - "omistamista" pitäisi kutsua esimerkiksi kiristämiseksi. Aika ajoin näkee kaupunkiympäristössä tyhjiä taloja, jotka pysyvät vuosikausia vailla käyttöä jonkin kiinteistöfirman "omistaessa" niitä tällä tavalla. Yleisönosastolla väitetään, että omistaja saa tehdä omaisuudellaan mitä haluaa. Paskat. Mikään sopimus ei oikeuta ryöväämään kuution tai minkään muunkaan muotoista osaa kaupunkitilasta. --Juhana 1. syyskuuta 2007 kello 13.48 (EEST)
[muokkaa] Vaihtoehtoisesta kulttuurista
[muokkaa] Miksi vaihtoehtoinen kulttuuri tarvitaan?
Kulttuuri-sanan juuriin liittyvä viljelyn metafora sopii vaihtoehtoisen kulttuurin tarkoitusperiin mainiosti. Maanviljely, ammattilaisuus ja Suomi on tunnetusti maailmantaloudellisesti mieletön trio. Joka viljelee maata, ei tuota rahaa, vaan ennen kaikkea viljelee maata. Maataloustuella siivitetty viljely tarkoittaa enintään yritystä pelastaa kapitalismin piiriin toimintaa, joka ei kapitalismin logiikkaan istu.
Niin kuin maataloustuki loppuu aikanaan, niin loppuu myös taiteilijan ja tutkijan tuki. Protestanttinen etiikka, ay-liike ja molempia tukeva yhteiskunnallinen järjestys edellyttävät, että aikuisen ihmisolennon päivä järjestyy työn käsitteen avulla. Työksi taas on määritelty vain se, joka markkinataloudellisessa mielessä on tuottavaa. Maanviljelijän työ on joskus historiallisesti ollut markkinataloudellisesti tuottavaa. Tutkija saattaa myös tuottaa, mutta tuottaminen ei varmastikaan kuulu tutkijuuden kivijalkaan. Taiteilija taas tuottaa vain melko sattumanvaraisesti, eikä tuottavuutta voi pitää ainakaan taiteellisen työn ytimeen kuuluvana. (Onkin hämärää, että puhutaan taiteilijan tuotannosta niin kuin taiteilijan työ ongelmitta kääntyisi euromääräiseksi laskelmaksi.)
Taiteen tuottamattomuus ei tietenkään ole historiallinen vakio, ja tilanne myös vaihtelee taidemuodoittain. Karkeasti jaoteltuna taide on tuottanut ideoita, esityksiä ja objekteja. Ideoilla ei ole juurikaan loogista yhteyttä taloudelliseen tuottavuuteen. Mikroskooppinen osa ideoista voi tuottaa, makroskooppinen osa toteuttaa aivan muita päämääriä. Esitys voi tuottaa, jos sen katsominen on estettävissä muilta kuin pääsylipun maksaneilta. Objekti taas tuottaa, jos sen saa myydyksi.
Taidemuodoista kuvataide on ollut eniten tekemisissä myyntikelpoisten objektien kanssa. Viimeistään digitaalisessa ja digitalisoitavassa taiteessa idean ja objektin raja hämärtyy ja lopulta katoaa. Ideoiden levitystä ei voi estää, joten taiteilijan ammatti objekteilla rahastamisena on päättynyt.
Valtion ja muiden julkisten instituutioiden tuki kulttuurille, taiteelle ja sivistykselle on parhaimmillaankin rajoittunutta, eikä vaikuta siltä, että tämä tuki olisi tulevaisuudessa ainakaan kasvussa. Siksi samaan aikaan kun vaaditaan taiteilijoille ja tutkijoille parempaa taloudellista toimeentuloa, on myös varalta rakennettava elämänmuotoa, jossa toimeentulo ei riipu markkinataloudesta lainkaan.
Vaihtoehtoinen elämänmuoto sisältää mielekkään elämisen mahdollisuudet niille, jotka eivät voi tai halua tehdä taloudellisesti tuottavaa työtä. Se sisältää telttasaunan kaminalla ja ehkä jätteestä puristeltulla öljyllä kulkevan traktorin. Se sisältää omat galleriat ja näyttämöt. Se sisältää omat verkostot ja "apurahat".
Valtavirran puolella kulttuuripolitiikassa ollaan laajalti siirtymässä sivistysideasta kulttuuripalvelujen ideaan. Toisin kuin välittömän markkinalogiikan sivussa toimiva sivistys, kulttuuripalvelu rahastaa ja tuottaa. Jopa taidemaailman sisälle on pesiytynyt ajatus, että ammattimaisuus, tarkoittaen erilaisia rahavirtoja taidetta tuottavien, katsovien ja muokkaavien kesken, tekisi taiteesta jotenkin parempaa. Ylpeillään siitä, että oma työ on tuotteistettu ja siitä pyydetään "ansaitsemansa" hyvitys. Tämä käsitys tekee taidemaailmasta erittäin epäilyttävän yhteistyökumppanin.
Se, mitä tänään muistellaan sivistysyliopistona, on huomenna vaihtoehtoista kulttuuria. Se, mitä tänään tehdään taiteen nimissä ja apurahan turvin, on huomenna vaihtoehtoista kulttuuria. Se, mikä taidekouluissa on tänään vielä arvokasta, on huomenna vaihtoehtoista kulttuuria.
Vaihtoehtoinen kulttuuri on vaihtoehto vaihtoehdottomalle kulttuurille.
Vaihtoehdoton kulttuuri on tehokas, vaihtoehtoinen kulttuuri laiska ja tuhlaileva.
Vaihtoehdoton kulttuuri on ennalta-arvattava, vaihtoehtoinen kulttuuri spontaani ja arvaamaton.
Vaihtoehdoton kulttuuri on lokeroitu byrokratiaan ja orjuutettu talouteen, vaihtoehtoinen kulttuuri on mitä on ja tekee mitä tekee.
Vaihtoehdoton kulttuuri määrittää kulttuurille rajat ja sanelee kulttuurille ehdot, vaihtoehtoinen kulttuuri määrittää todellisuudelle rajat ja sanelee todellisuudelle ehdot. --Juhana 1. syyskuuta 2007 kello 14.00 (EEST)
[muokkaa] Ideoita
Vapaita ja vastuuttomia ideoita teoksista, projekteista etc.
[muokkaa] Good Copy, Bad Copy -dokumentin käännös suomeksi
Olisikohan kellään keostolaisella aikaa+intoa ryhtyä kääntämään tekijänoikeuksista kertovaa Good Copy, Bad copy -leffaa suomeksi mun kanssa? Saisin elokuvan englanninkielisen tekstityksen .rtf-tiedostona+alkuperäisen tekstittämättömän tiedoston. Homman vois kai tehdä esim. niin, että muutaman tyypin kanssa kääntäis pätkissä?
-Mikko Lipiäinen
[muokkaa] Piratismiin liittyvä idea
Viime aikoina on ruvettu järjestämään piraattileffojen näytöksiä ainakin Helsingissä ja Tampereella. Yhtenä ajatuksena on ollut synnyttää koko maan kattava liike, joka toisi esille sen tosiasian, että suuri joukko (jopa 10-20%?, tieto piraattiliiton sivuilta) suomalaisista syyllistyy digitaalisten kulttuurituotteiden laittomaan kopiointiin. Projekti sosiaalikeskuksen väki on mielestäni päässyt oikeille jäljille järjestäessään sellaisten varmastikin suosittujen piraattileffojen, kuten Simpsonsin ja Transformersin katselmuksia tunnetuin seurauksin. Yksi parannusehdotus tälle idealle voisi olla, että valittaisiin näytettävä leffa ihan konkreettisesti suosittuuden perusteella. näytettäisiin siis vaikka viikon imuroiduin leffa. Tärkeää olisi, että imurointiluku/-luvut olisivat leffailtakutsun yhteydessä selkeästi näkyvissä, myöskin itse katselmuksessa. Tämä luku tekisi näkyväksi valtiomme rajojen sisällä hääräävän valtavan rikollisen+terroristisen massan, joka jatkuvasti syyllistyy karmiviin immateriaalirikoksiin. --Mikkoli
[muokkaa] Työpaja
Utopiaprojekti, ehkä aluksi fiktiivinen esittelyelokuva, jossa visualisoitaisiin idea.
Ilmainen kulttuurikeskus. Kohderyhmänä kulttuurista kiinnostuneet, kriittiset ihmiset, joilla on "päivätyö", eli ovat vailla palkkatyötä, mutta tekevät esimerkiksi taidetta tai tutkimusta, tai työskentelevät kulttuurin tai kansalaisaktivismin parissa.
Keskuksessa on puupaja, metallipaja, kuvanveisto- ja maalausateljeetiloja, tanssistudio, teatteri, äänitysstudio, videoeditti, kirjapaino, kuvastudio, ryhmätyötila, sekä muutama vaihtelevaan käyttöön muokattava monitoimitila. Lisäksi keskuksessa on suurtalouskeittiö, sauna ja sosiaali- ja yöpymistiloja sekä galleria ja klubitila esiintymislavoineen. Klubissa järjestetään keskusteluja, teatteria, elokuvanäytöksiä, tanssiesityksiä, performansseja, seminaareja ja konsertteja. Keittiö tarjoilee monipuolista ruokaa sekä kylmiä ja kuumia juomia.
Keskus toimii vapaaehtoistyö-yhteisön voimin. Työtilat ovat kenen tahansa vapaasti haettavissa koulutuksesta tai aikaisemmasta työskentelyhistoriasta riippumatta. Keskus valitsee työskentelijät hakemusten perusteella. Työtiloja varataan projektikohtaisesti. Työn ei tarvitse olla tulosvastuullista eikä työlle aseteta sisällöllisiä eikä taloudellisia paineita. Keskus tarjoaa maksuttoman täysihoidon työskentelijöille ja pyrkii järjestämään työskentelymateriaalit mahdollisuuksien mukaan.
Toiminta on optimoitu siten, että kulutus on mahdollisimman pientä. Periaatteena on, että työvoimaa on paljon ja asiat valmistetaan mahdollisimman pitkälle itse. Dyykkaus, vanhan tavaran korjaaminen, kierrättäminen, säilöminen, keräily, viljely sekä työleirit kuuluvat käytäntöön.
Keskus tarjoaa työtehtäviä vapaaehtoistyöntekijöille siten, että jokaisella on kaksi työtehtävää, josta toinen enemmän ruumiillinen, toinen enemmän henkinen. Toiminnan ylläpitäminen edellyttäisi seuraavia tehtäviä: talonmies, kokki, keittiöapulainen, tarjoilija, baarimikko, kulttuurituottaja, kuraattori, dyykkaaja, rakennusmies, roudari, kirjanpitäjä, autokuski, työpajavastaava, yleisteknikko, media-tuottaja, tiedottaja, siivooja, ATK-tukihenkilö, visionääri, rahanhankkija, dokumentoija ja rahastonhoitaja.
esim:
- talonmies-atk-tukihenkilö-työpajavastaava
- kokki-visionääri
- keittiöapulainen-tiedottaja
- tarjoilija-baarimikko
- dyykkaaja-autokuski-roudaaja
- rahankerääjä-dyykkaaja
- kuraattori-tuottaja
- rakennusmies-yleisteknikko
- dokumentoija-siivooja-rahankerääjä
- dyykkaaja- mediatuottaja
- kirjanpitäjä-rahastonhoitaja(voi olla ulkoistettu)
Keskus on erinomainen paikka esimerkiksi eri alojen ammattilaisille viettää vuorotteluvapaata, työttömille suorittaa työharjoittelua tai opiskelijoille viettää välivuotta.
Keskuksen toiminta rahoitetaan rahankeräyksillä, apurahoilla, maksullisilla tukitapahtumilla, taide(huuto)kauppalla/vuokraamolla. Tukitapahtumissa oleva tarjonta on esillä myös ilmaiseksi. Koko projektin talous on ulkopuolisten seurattavana, rahoitusta antavat tahot saavat vuosittain toimintakertomuksen, josta käy ilmi menneen vuoden talous.
Ensisijaiset kulut ovat sähkö, lämmitys, vesi. Kaikki ylimääräinen raha kohdistetaan ruokaan, kuljetuskuluihin, materiaaleihin, työvälineisiin sekä muihin juokseviin kuluihin, loput säästetään. 50% keskuksen voitosta myönnetään vuosittain stipendeinä kulttuurillisesti arvokkaaseen työhön.
Alkubudjettina on 2 vuoden ylläpitokulut sekä rahaa rakennusmateriaaleihin ja laitteisiin.
[muokkaa] Käytännöistä
[muokkaa] EU-raha
Nyt hitto vie sitä EU-rahaa hakemaan! --Teemu 1. syyskuuta 2007 kello 14.13 (EEST)
- Turku 2011 -projekti voisi ehkä hakea kolmeksi vuodeksi jonkin ihan älyttömän summan rahaa, jolla voisi tehdä tarpeellisia hankintoja ja ehkä työllistää joitain ihmisiä. Muuttaako raha sitten projektin luonteen väärään suuntaan? Ei välttämättä, jos jo peruslähtökohtana on väärinymmärrys ja väärinkäyttö. --Juhana 2. syyskuuta 2007 kello 03.21 (EEST)
- Ehkä oleellisinta olisi, että saataisiin tarvittavat asiat toteutumaan, tuli rahaa eli ei. Kuten nettisivujen ylläpidon, mahdollisen julkaisun toimituksen, traktorin, keittiön, tuotannon(?), materiaalit(?), tilat(?) ja muut resurssit(?). Luonnollisesti EU-raha nopeuttaisi kehitystä, mutta edellä mainitussa ei ole mitään, mitä ei voitaisi muutenkin saada, varsinkin jos mukana on muutama ilmaiseen työhön vannoutunut keostoituja. Rahan suurin etu olisi, että voisimme hankkia nopeasti valtavan määrän tarpeellisia resursseja sekä kommentoida rahan maailmaa sen omilla keinoin. Kuten jakamalla apurahoja, tai luomalla oman kansalaispalkka-järjestelmän. --Teemu
- Nimenomaan. Rahaa voi käyttää, mutta toiminnan ei tule riippua rahan käytöstä. --Juhana 2. syyskuuta 2007 kello 04.28 (EEST)
- EU:n Kulttuuriohjelman hakukierrokset ovat käynnistyneet. Euroopan komissio on käynnistänyt hakukierroksen vuonna 2008 alkaville yleiseurooppalaisille kulttuurihankkeille. Hakukierros päättyy 31.10.2007. Lisätietoja hausta CIMOn Kulttuurin yhteyspisteestä: puh 0207 868 509, www.cimo.fi/ccp@cimo.fi. Kulttuuriohjelman vuoden 2008 hakukierrosten hakumateriaali löytyy EU:n verkkosivuilta osoitteesta http://eacea.ec.europa.eu/culture/calls2007/index_en.htm --Mikkoli
- Tutuistuin ym. matskuun ja oli niin kuin epäilinkin, EU rahottaa vain valtion sisällä jo etablisoituneita tahoja, joilla on valmiiksi massia+luottamukselliset suhteet päättäjäpatuihin. Toisin sanoen pitää yllä ja vahvistaa hierarkkisen kultturijärjestelmän rakenteita. Mutta eipä mittään, pitää perehtyä tarkemmin EU:n rahoituskuvioihin. Ehkä sieltä jotain voipi löytyä. Näiden EU-rahojen osalta vaan totean, että tarvittaisiin joku todella kokenut ja nerokas kulttuurituottaja, mielellään Nottinghamin suunnasta, semmoinen vihreissä sukkahousuissa viihtyvä kaveri, joka näitä isoja rahoja lähtis säätämään. --Mikkoli
- En ole kokenut enkä nerokas, Nottinghamin suunnasta enkä kovin usein edes vihreissä sukkahousuissa viihtyvä, mutta olen jonkin verran säätänyt noita EU-hankkeita. Byrokraattisesti kevyin systeemi on yllä mainittu CIMO, josta voi hakea rahaa esim. nuorisoaloitteeseen (muistaakseni 5000 e), jos toiminnassa on alle 26-vuotiaita. Niissä ei muistaakseni ole edes omarahoitusosuutta. Tämä on siis eri juttu kuin Kulttuuri 2000, josta yllä ilmeisesti oli kyse. Täällä Pohjois-Karjalassa pyöritellään aika paljon EAKR (Euroopan aluekehitysrahasto)-hankkeita; niissä pyörii isot rahat, mutta toisaalta omarahoitusosuus on 30 %. Ja voi olla, että vaatii hyvät suhteet establishmentiin. --Juhana
- Jep. EU-rahoista puhuessani tarkoitin noita isoja rahoja pitkän linjan kansainvälisiin hankkeisiin:) Hyvä, että löytyy tietoa EU-rahoituksesta. Kiinnostavaa alakulttuuripääkaupunkihankkeen yhteydessä eritoten. --Mikkoli
- Tuohon pitää sanoa sen verran, että käsittääkseni suurin osa jollei jopa kaikki EU-rahoitus on kuitteja vastaan, eli ensin pitäisi olla sitä pätäkkää jota saisi sitten eeyyltä takaisin. Kulttuuripk-proggis olisi kiinnostunut yhteistyöstä, niiltä saattaisi saada rahaa ja tilaa mutta se nyt suoraan sanottun minusta olisi jo huoraamista. Eikä siinä mitään, mutta minä en ainakaan halua sen hankkeen rahoja. Yritän saada jonkun maaseutu-lehden tekemään jutun meistä ja hankkia sitä kautta traktorin vaikka edes lainaan. Minä olen ainakin valmis tekemään töitä rahatta, raha korruptoi. Tietenkin se helpottaisi joitakin asioita huomattavan paljon, mutta koska tällä hetkellä oikeasti potentiaalisia rahan lähteitä ei ole, selvitkäämme ilman tuohta.--Mutteri 21. marraskuuta 2007 kello 23.28 (EET)
- Tähän vielä sen verran, että omarahoitusosuus voi löytyä hankkeisiin helpostikin jos nk. "in-kind" rahoitus hyväksytään budjetissa. Olen vääntänyt töissä apuraha-hakemuksia nyt jonkin verran, ja suuri osa hankkeista hyväksyy in-kindin. In-kind on siis esim. vapaaehtoistyötä, materiaaleja, tiloja ym. joita hankitaan hankkeelle itse. Jos siis aktivistihipanderit tekevät vaikka tapahtumalle työtä ilmaiseksi vallatussa talossa jossa syödään dyykkisafkaa niin siitä saadaan jo laskennallisesti melko näyttävä in-kind osuus. -- Mutteri
