Keosto:Kammio/Verkkolehti
Keosto
Joskus aikoinaan oli puhetta Tehtaan ihmisten kanssa jonkinlaisen verkkolehden perustamisesta. ajatuksena oli vaihtoehtoinen taiteen/kulttuurin julkaisu, johon materiaalin voisi tuottaa esim. blogipohjalta. Koska Keostoon kuuluu jo nyt tällä hetkellä sen verran mielenkiintoisia toimijoita, joilla on myös sanottavaa esim. Vapaamieli, ajattelin ottaa tämän idean esille tässä nyt. Julkaisulla voisi pitää Keot tietoisina toistensa tekemisistä ja ennen kaikkea aatoksista mielenkiintoisella ja elämyxellisellä tavalla+voisi toimia mielipidevaikuttajana ja walistajana suurelle yleisölle. Kattellaan mihin suuntaan tämä wiki menee, mutta julkaisun voisi yhdistää osaksi tämän kaltaista systeemiäkin.
Mikko Lipiäinen/Pispalan kulttuuriyhdistys ry
- Lehti on hyvä ajatus. Käytännön sovellutuksia lehden toteuttamiseksi keksii helposti, miksei se tosiaan olisi Keostossa vaikka 'Keoston sanomat' otsakkeen alla, tai vaikka julkaisi artikkelit keosto.orgin etusivulla. Mutta ennen kaikkea tahtoisin haastaa kaikkia mukanaolijoita tuottamaan artikkeli-tyypistä sisältöä. Jos materiaalia alkaa syntymään, mahdollisen julkaisun toteuttaminen ei liene ongelma. Teemu 23. elokuuta 2007 kello 08.52 (EEST)--84.250.160.139 23. elokuuta 2007 kello 08.51 (EEST)
- Ensimmäisen lehden lähtökohtana voisi olla se, että keot haastaisivat itsensä ja toisensa pohtimaan sitä mitä on / mitä voisi olla alakulttuuri / kulttuuriaktivismi / vaihtoehtoinen kulttuuritoiminta. Mikä sen keoston merkitys on, mikä näitä kekoja yhdistää? Miten keosto suhtautuu taiteeseen / poliittiseen aktivismiin puhtaina lajityyppeinä? Miksei keosto mahdu vakiintuneempien instituutioiden piiriin ja miten sen saa pidettyä pois sieltä jatkossakin? Tällaisia kysymyksiä olen itse pohtinut, ehdottakaa lisää. --Juhana 23. elokuuta 2007 kello 19.38 (EEST)
- Olisikohan aiheellista alkaa toimittaa Keoston sisältöjä hiljalleen vaikka tämän artikkelin alle. Ajatus toimittajista tai päätoimittajista olisi varmaan tehokas, mutta ei ehkä vielä tässä vaiheessa tarpeellinen. Minusta sisältöjä voisi siis koota ja altistaa niitä toisten kommentoinnille ja muokkauksille. Voisimme ehkä yhdessä ottaa kollektiivisen päätoimittajan roolin ja tehdä yhteistyönä artikkelit julkaisuvalmiiksi, jos ne muokkausta tarvitsevat. --Teemu 1. syyskuuta 2007 kello 14.03 (EEST)
