Hirvitalo
Keosto
Hirvitalo sijaitsee Tampereen Pispalassa, osoitteessa Hirvikatu 10. Hirvitalo on monitoimitalo, jossa toimivat Pispalan nykytaiteen keskus ja Pispalan kulttuuriyhdistys ry.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Tilat
Hirvitalossa on kolme galleriahuonetta, kaksi pientä ja yksi suuri monitoimihuone, äänitysstudio, myymälä, toimisto, residenssihuone, keittiö sekä Pispalan toiseksi paras sauna.
[muokkaa] Historiaa
Hirvitalo on rakennettu 1930-40 luvulla. Edellisistä asukkaista tiedossa on ainakin maalarimestari Grönlund. Jossain vaiheessa rakennus siirtyi Tampereen kaupungin haltuun ja vuokrakäyttöön. Ennen Pispalan kulttuuriyhdistyksen muuttoa talo kärsi vaihtelevista tyhjänäolo jaksoista sekä Tampereen kaupungille urakkatöitä tehneistä duunareista, joita huoneistoon tilapäisesti majoitettiin.
Helmikuussa 2006 joukko Pispalassa asuvia taiteilijoita ja kulttuuriaktivisteja huomasi tyhjillään seisovan talon ja yöllisen kierroksen jälkeen oltiin yksimielisiä talon haltuunotosta. Ryhmästä syntyi Pispalan kulttuurineuvosto (nykyisin kulttuuriyhdistys).
[muokkaa] Haltuunotto
Pirkanmaan taidetoimikunta järjestää vuosittain Taidesuunnistus-nimistä viikonlopputapahtumaa, jonka aikana galleriat, ateljeet, työpajat sekä muut tekemisen ja näyttämisen tahot ovat avoinna kiertelevälle yleisölle. Huhtikuussa 2006 Hirvitalo ilmoitettiin epäröimättä taidesuunnistuskohteeksi, jonka jälkeen taloa pyydettiin kaupungilta hyvin perustein kyseiseksi viikonlopuksi lainaan.
Aktiiviryhmän toimesta huoneet siivottiin galleriatiloiksi ja pystytettiin näyttely, jossa esiteltiin taloa mahdollisena julkisena kulttuurikeskuksena. Tämän lisäksi vieraille tarjoiltiin teetä ja kahvia sekä ulkona musisoi Kusti Vuorinen ja Simo Laihonen. Viikonlopun aikana talossa kävi noin 400 uteliasta.
Tapahtuma dokumentoitiin huolellisesti ja dokumenttimateriaalin oheen liitettiin hakemus talon pidempiaikaista käyttöä varten. Kaupungin virkamiehiä lähti tapaamaan delegaatio, jossa mukana oli kovasanaisena tunnettu Pirkanmaan visuaalisten taiteiden läänintaiteilija Marketta Mäkinen, joka oli luonnollisesti Hirvitalon puolella. Tapaamisen seuraksena kaupunki suostui viiden kuukauden tilapäiseen vuokrasopimukseen nimellisellä 50€ vuokralla.
Kesän 2006 aikana Hirvitalossa järjestettiin noin 20 tapahtumaa, lasten kirjallisuustapahtumasta kansainväliseen performanssifestivaaliin. Näyttelyitä oli toistakymmentä.
[muokkaa] Itsenäistymistaistelu
Tilapäisen vuokrasopimuksen lähestyessä loppumista kaupungin kiinteistötoimi ilmoitti, ettei sopimusta missään tapauksessa tulla jatkamaan. Perusteluiksi esitettiin toistuvat järjestyshäiriöt. Tapahtumarikkaan kesän jälkeen Hirvitalon maine kulttuurikeskuksena ja kiinnostavana vaihtohtoisena taidetilana oli päässyt sen verran vakiintumaan, ettei ollut hankalaa saada kaupungin kulttuuriväkeä, aina taidetoimikuntaa ja kulttuuritoimea myöten, älähtämään "häätöä" vastaan. Kiinteistötoimi peruuttikin lausuntonsa ja solmittiin toistaiseksi voimassa oleva vuokrasopimus. Tämän sopimuksen varassa toiminta jatkuu tänäkin päivänä.
[muokkaa] Kaavoitus
Hirvitalo sijaitsee tontilla, joka on alueen kaavassa merkitty julkisessa käytössä olevaksi. Tontti on nykyisen kaupunkisuunnittelun näkökulmasta liian suuri pientaloalueelle. Tämän johdosta Tampereen kaupunki on kuuluttanut kaavamuutoksen vireille. Hirvitalon tontti sekä sen vieressä oleva joutomaa-tontti tahdotaan pilkkoa pientaloasumista varten. Pispalan kulttuuriyhdistys on käynnistänyt oman kaavoitus-hankkeensa yhdessä paikallisten arkkitehtiopiskelijoiden kanssa, jonka tarkoituksena on tehdä uskottava esitys tonttien säilyttämisestä julkisessa käytössä. Suunnitteluvaiheessa on ideoitu mm. karnevaaliaukiota ja veistospuistoa. Lähtökohtana on, että Hirvitalo tulisi säilymään uudessa kaavassa kulttuurikeskuksena sekä sen välitön lähiympäristö ihmisten ja taiteen symbioottisena oleskelutilana.
[muokkaa] Yhteystiedot
Hirvitalo
Hirvikatu 10 33250 Tampere
P: 041 785 5003
[muokkaa] Kordinaatit
61°27'57'' pohjoista leveyttä ja 23°42'49'' itäistä pituutta
Hirvitalo sijaitseen Tahmelassa, Pispalan kirjastotaloa vastapäätä. Paikalle pääsee kävellen kiipeämällä ensin Pyynikin näkötornin mäelle ja laskeutumalla sieltä Pyhäjärven puoleista tietä Tahmelaan. Talolle liikennöi myös Tampereen paikallisliikenteen bussi nro. 21.

