Autonominen kulttuurikeskus Jokikatu

Keosto

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Autonominen kulttuurikeskus Jokikatu perustettiin vallattuun Jokikadun kiinteistöön 10.4.2008. Kulttuurikeskuksesta toivotaan koko kaupungin kohtauspaikkaa, jossa olisi tilaa keikoille, esityksille, työpajoille, näyttelyille, kahvila- ja elokuvateatteritoiminnalle, työhuoneille ym.

Avajaisviikonlopun aikana Turku Euroopan alakulttuuripääkaupunki 2011 - hanke ja Turun Valtaajat järjestivät Vapaan kulttuurin festivaalin autonomisten tilojen puolesta. Festivaalin aikana kulttuurikeskuksessa vieraili kolmisensataa kävijää ja sana uudesta, vapaasta kaupunkitilasta kiiri ennennäkemättömällä tavalla.

Talo on auki joka päivä, viikolla klo 12-24 ja viikonloppuisin 12-02. Tänä aikana mahdollisuus tutustua tilaan ja näyttelyihin, painaa kangasta, tehdä löytöjä vaihtotorilta ja nauttia kahvilan antimista sekä hyvästä seurasta. Suurimman osan ajasta paikalla myös enemmän tai vähemmän improvisoitua musiikkia, ja viikonloppuisin paljon toimintaa, mm. keikkoja ja leffoja. Tarkka ohjelma löytyy kulttuurikeskuksen kotiblogista. Taloinfo, jossa käydään läpi viimeisimmät uutiset tilanteesta ja toimintasuunnitelmat, pidetään ma, ti, to, pe ja la klo 17. Talokokoukset ovat keskiviikkoisin ja sunnuntaisin klo 18, ohjelmakokoukset maanantaisin klo 18. Kaikki talon sääntöjä (löytyvät ovesta) noudattavat ovat tervetulleita mukaan päätöksentekoon.

Tervetuloa mukaan talon toimintaan!

Sisällysluettelo

[muokkaa] Osoite

Helsinginkatu 15 / Jokikatu 2-4, Turku (Tuomaansillan kupeessa).

[muokkaa] Jokikadun Blogi

http://autonominenkulttuurikeskus.blogspot.com/

[muokkaa] Tilanteet

17.4.2008
Viikko valtauksen jälkeen, tilanne näytti yllättävän lupaavalta: apulaiskaupunginjohtaja Jarkko Virtanen antoi 17.4. lausunnon, jossa hän sanoi valtaajien saavan pitää tilan kunnes Pääskyvuoren kasarmi on kunnostettu, mikäli viereisissä taloissa oleskelevat taiteilijayhdistykset puoltavat päätöstä. Jokikadun valtaajat tulkittiin kaupungin taholta Taiteilijayhdistyksen vieraiksi.

9.5.2008
Tapahtui uusi käänne: tilalaitos kutsui Titanikin kannatusyhdistyksen (siis ei edelleenkään Jokikadun kulttuurikeskuksen väkeä...) neuvottelemaan talon kohtalosta. Tilalaitos esitteli kohtuuttoman listan vaatimuksia ja vaati Titanikin kannatusyhdistystä allekirjoittamaan luomansa paperin, joka viis veisaa aiemmista neuvotteluista ja sovintoesityksistä, paperia ei tietenkään allekirjoitettu. Kulttuurikeskus Jokikadun väki tukee täysin Titanikin kannatusyhdistyksen päätöstä olla taipumatta Tilalaitoksen pompotukseen.

"...Vaadimme, että Tilalaitos aloittaa neuvottelut meidän kanssamme, ja lakkaa vierittämästä vastuuta toimistamme kenenkään muun harteille. Olemme vastuuntuntoisia, aktiivisia ja kykeneviä ihmisiä, emmekä tahdo holhousta vaan reilut, yhdessä sovitut pelisäännöt."

Koska taiteilijayhdistys ei voinut allekirjoittaa kohtuutonta sopimusta, tilalaitos ilmoitti ryhtyvänsä seuraavalla viikolla, 12. - 18.5. toimenpiteisiin Jokikadun suhteen. Todennäköisesti kyseessä on tyhjennysoperaatio.

23.5.2008
Varhain perjantai aamuna noin klo 6.15 poliisi viimein saapui nostolavan ja useiden maijojen voimalla tyhjentämään Kulttuurikeskus Jokikatua. 7 valtaajaa vietiin putkaan. Tilalaitoksen johtajan Martti Kuitusen mukaan hän on valmis neuvottelemaan rekisteröidyn yhdistyksen kanssa Jokikadun vuokraamisesta. Rekisteröity yhdistys laitettiin muutamia päiviä ennen häätöä vireille, joten vaikka talo tyhjennettiin, tämä ei ole vielä lopullinen menetys.

31.5.2008
Kulttuurikeskus Jokikatu vapautettiin lauantaina päivällä takaisin toimintaansa! Turun kaupungin tilalaitoksen säälittävä viikon kestänyt tilojen tyhjäkäyttö sai iloisen päätepisteensä alkavan kesän kunniaksi. Iloa ei kuitenkaan ehtinyt kovin kauaa kestää, sillä samana iltana noin klo 22 poliisi saapui jälleen paikalle ja tyhjensi talon. Ovet teljettiin kaupungin työmiesten toimesta.

[muokkaa] Ajankohtainen Kakkonen

http://www.youtube.com/watch?v=5L-veWVuE1w

[muokkaa] Kuvia



[muokkaa] Jokikadulla esiintyneet

Riina Tikkanen (nukketeatteri)
Leif Elferstig
Kalmiston Jormas & J.Kriisi
Arja Örisevä
P.I.S.S. - Portable Indrustial Soundsystem
Taideslummi Nostars

Mike Pohjola (runo)
Anna-Kaisa Väänänen (teatteri)
Tessa Lepistö (performanssi)
Species Traitor
Liittovaltio

Petri Rajala
Kaarlo Lehmuskoski (runo)
Kansanmusiikkiorkesteri Tuonela
Tulimeloni Soundsystem

Turun Piirrustusseura
No Jaa
P.I.S.S.
Kirahvi nimeltä Tuike
Suleeka
Seksihullut
Kaarlo Lehmuskosken Tanssiorkesteri

Dj Visiotek
Koulun Bändi
Ernie Shoe

Tomato Tomato
64mula
Dj Loudus
Dj Dappa

Half Apple
Lost Paragraph
Dasputnik
Sampsa Suomalainen (runo)

Makke & Teppo
Helppo J
Isimasa
Mörssi
Haamu + dj
Ron$kibiitti
Sakea (Kajo & S-Molli)
Dj Klaus Kustaa
Dj Oddjob
Dj Loudus Plexus

Sabot

Dio Dominus

JOKIKATU KIITTÄÄ KAIKKIA<3<3<3

Henkilökohtaiset työkalut